Tapahtuma Helsinki

Pääsiäinen TAHDOSSA – näyttelyt avoinna joka päivä

Pääsiäinen TAHDOSSA – näyttelyt avoinna joka päivä
Kuvaus

Pääsiäisen näyttelyt, seikkailut ja liikuntapaikat Olympiastadionilla 2.–6. huhtikuuta. Osallistu Satusuunnistukseen.

Pääsiäisenä TAHDOSSA viihtyy koko perhe

Päänäyttelyssä on esillä suomalaisen urheilun tähtihetket ja suuret tunteet. Uudistunut Liikuntaseikkailu kutsuu liikkumaan ja kokeilemaan erilaisia lajeja. Hikikin saattaa tulla!

Päänäyttelyssä seikkaillaan ja etsitään vihjepaperin avulla pääsiäismunien kuvia. Lapset voivat myös kokeilla Satusuunnistusta ja lähteä Paavo-jäniksen matkassa näyttelykierrokselle (lisätietoa alempana). Samalla tutustutaan monipuolisesti suomalaiseen liikunta- ja urheilukulttuuriin.

Uudistunut Liikuntaseikkailu riemastuttaa kaikenikäisiä

Urheilun ja liikunnan kulttuurikeskus TAHTO on kehittänyt uuden liikuntakasvatuselämyksen, joka yhdistää ainutlaatuisella tavalla liikkeen riemun ja urheilukulttuurin. Museon tiloihin rakennettu toiminnallinen maailma auttaa ja innostaa lapsia, nuoria ja aikuisia löytämään oman suhteensa liikuntaan. Liikuntaseikkailu uudistui tammikuussa, tule testaamaan!

Opastuksia

La 4.4. klo 13 Avoin yleisöopastus päänäyttelyyn suomeksi

La 4.4. klo 15 Guidad rundtur på huvudställningen på svenska / avoin yleisöopastus päänäyttelyyn ruotsiksi

Rentoudu tehtävien ja urheilukirjallisuuden parissa

Sylvi Saimo-salimme on avoinna yleisölle koko pääsiäisen ajan aukioloaikojen puitteissa. Lapsille on tilassa satukirjoja ja väritystehtäviä. Soveltuu päiväkoti- ja kouluikäisille lapsille.

Pääsiäisen aukioloajat:

TO 2.4. klo 10-19

Pe 3.4. klo 10-16

La 4.4. klo 10-17

Su 5.4. klo 10-16

Ma 6.4. klo 10-16

Liput TAHTOON 17/12/7 €, alle 7-vuotiaat ilmaiseksi. Museokortilla ja Kaikukortilla 0 €. TAHTO on avoinna joka päivä Olympiastadionilla.

Omatoiminen satusuunnistus – Paavo-jäniksen pääsiäismatka

Satusuunnistuksella pääset mukaan Paavo-jäniksen tapahtumarikkaalle matkalle halki museonäyttelyn. Voit seurata tarinaa joko mobiilioppaan avulla puhelimestasi tai ottamalla museon aulasta mukaan paperisen version. Satumatkan varrella tulet löytäneeksi näyttelystä upeita urheiluesineitä ja vastanneeksi helppoihin kysymyksiin.

Verkkosivu tahto.com/paasiainen-tahdossa-nayttelyt-avoinna-joka-paiva

Sijainti

Osoite
Paavo Nurmen tie 1, 00250 Helsinki, Suomi

Sandislaisten kokemuksia

Kävitkö täällä?
kerro miten meni →