Tapahtuma Helsinki

Lasten uusivuosi 31.12.

Lasten uusivuosi 31.12.
Kuvaus

Hevisaurus käynnistää uudenvuoden juhlinnan Kansalaistorilla! 🦖🔥 Koko perheen parhaita uudenvuodenbileitä vietetään Kansalaistorilla 31.12. klo 17–18

Vuosi vaihtuu Helsingissä koko perheen voimin!

Helsingin uudenvuoden juhlinnan Kansalaistorilla käynnistää klo 17 koko perheen suosikkiyhtye Hevisaurus.

Neljän dinosauruksen ja yhden lohikäärmeen muodostama räyhäkäs yhtye on julkaissut kahdeksan studioalbumia ja palkittu kaksi kertaa parhaan lastenmusiikkilevyn Emmalla. Kolme kahdeksasta Hevisauruksen albumeista on yltänyt kultarajoille, kaksi myynyt platinaa, ja vuoden 2009 Jurahevin kuninkaat -esikoisalbumi myi jo ensimmäisenä vuotenaan tuplaplatinaa.

Eikun liskodisko käyntiin ja jurahevi soimaan! Keikan kruunaa koko perheen pyronäytös konsertin päätteeksi noin klo 18.

Lasten uudenvuoden konserttia ei taltioida tai välitetä verkossa, joten nähdään torilla!

Loppuillasta Kansalaistorilla nähdään Helsingin uudenvuoden konsertti, kun lavalle nousevat Ares, Erika Vikman ja KAJ.

Verkkosivu helsinginuusivuosi.fi/lasten_uusivuosi

Sijainti

Osoite
Kansalaistori

Sandislaisten kokemuksia

Kävitkö täällä?
kerro miten meni →